Yleisurheilu

Helsingin Kisa-toverit olympialaisilla kilpakentillä

Heinäkuu vuonna 1931 oli Wienissä todellinen kesäkuukausi, kun toiset työläisolympiakisat kuukauden lopulla aloitettiin, vallitsi todellinen helle. Kisojen 25 000 metrin juoksusta muodostui monelle todellinen kärsimysnäytelmä. Porilainen Nestori Haavisto, joka kotimaassa oli voittanut katsastukset kymmenen minuutin erolla muihin, johti juoksua selvästi vielä 25 000 metrin kohdalla, mutta kun matka oli mitattu väärin ja juostiinkin 27 400 metriä, niin se oli Haavistolle liikaa. Miehen askel lyheni ja pian hän kaatui taintuneena maahan. Johtopaikan peri nyt helsinkiläinen suutari Toivo Salmi, joka jaksoi hyvin maaliin saakka. Lähes 200 metriä Salmen perässä oli kisan kakkonen, helsinkiläinen parturi Onni Piipponen. Vasta kahden vuoden ikäinen helsinkiläisseura Helsingin Kisatoverit oli saanut ensimmäisen kansainvälisen kilpailun kaksoisvoittonsa. Toivo Salmen ja Onni Piipposen lisäksi HKT:lla oli Wienissä kaksi muutakin yleisurheiluedustajaa, joista Valto Salmi voitti 5000 metriä ja oli 1500 metrillä kolmas. Niilo Bothas puolestaan sijoittui 1500 metrillä toiseksi ja oli lisäksi 800 metrillä seitsemäs. HKT:n olympiaedustajien määrää lisäsivät Wienissä vielä naisvoimistelijat Martta Oksanen ja Aune Salmi.

Mustaa aikaa

Vuosi 1931 oli Suomessa synkän taantumuksen aikaa. Vasemmistolaisten kyyditykset ja jopa murhat olivat yleisiä ja urheiluliikekin sai osansa, ainakin sillä tavalla, että porvareiden hallitsemissa urheilupaikoissa ei päässyt harjoittelemaan. Työväentalot olivat talviseen aikaan ainoita kiinnekohtia. Italiassa Mussolinin fasistit olivat jo murskanneet työväen kaikki järjestöt ja Saksassa oli kansallissosialismi kovassa nousussa. Urheiluliikettä ei vielä silloin ollut muserrettu. Innostus omaan työväen urheiluun oli kuitenkin vahva. Wienin kisoissa oli toimitsijat mukaan lukien 96 243 osanottajaa ja Praterin laaja stadion oli avajaisjuhlissa aivan täynnä. Suomalaiset hankkivat kisojen kunniakirjoja, mitaleita ei annettu, yhteensä 59, niistä voitoista saatuja 24.

Lisää pilviä

Kun maailman työläisurheiluväki kolmannen kerran kerääntyi olympialippujensa alle Belgian Antverpeniin oli pilvimassa politiikan taivaalla entisestään tihentynyt. Adolf Hitlerin natsit hallitsivat Saksaa. Kisojen järjestäjät eivät uskaltaneet antaa osallistumislupaa niille muutamille Saksan työläisurheiluliikkeen jäsenelle, jotka olivat päässeet vainoa pakoon ja olisivat halunneet edustaa liittoaan. Italialaisia ei luonnollisestikaan ollut mukana ja muutamissa muissakin Euroopan maissa oli vaikeuksia. Kisojen urheilullinen painarvo kohosi kuitenkin isosti siitä seikasta, että nyt oli Neuvostoliitto mukana. Suomessa olot olivat kuudessa vuodessa huomattavasti muuttuneet. Maata vuosikaudet hallinnut oikeistovalta oli vaihtumassa vasemmiston tukeman keskustan vallaksi ja työläisurheilukin saattoi hengittää vapaammin. Yksi tuntuva osoitus olojen vapautumisesta oli se, että Antverpenin kisat radioitiin Suomeen. Silloin yhdeksänvuotias Pentti Salmikin kuunteli korva tarkkana isänsä Valto Salmen kamppailua Neuvostoliiton Serafim Snamenskin kanssa 5000 metrillä.

Voittoisa joukkue

Kuten neljä vuotta aikaisemmin Wienissä oli myös Antverpenissa mukana neljä HKT:n yleisurheilijaa. Vaikka suomalaisia oli totuttu pitämään liian hitaina pikamatkoille, oli Alpo Savolainen Antverpenin sprintterikuningas voitettuaan satametrisen ja oltuaan 200 metrillä toinen. Rauni Salmi voitti 1500 metriä ja Tauno Mustonen jatkoi edellisten kisojen perinnettä voittamalla 25 000 metriä.

5000 metrin juoksu oli yleisurheilun odotetuimpia lajeja. Olivathan siinä mukana jo maailmanmainetta saaneet neuvostoliittolaiset Snamenskin veljekset, 12 kilometrisellä työmatkalla juoksukuntonsa pohjustaneet Georgi ja Serafim. Suomalaisten valtti oli olympiavoittoaan puolustanut Valto Salmi. Snamenskit olivat vierailleet Suomessa vuonna 1935 ja tuolloin oli Serafim Snamenskin loppukiri liikaa Salmelle. Suomalaisen taktiikka oli Antverpenissa ennakkoon selvä: Snamenski on saatava putoamaan matkalla tai ainakin uuvutettava kirikyvyttömiksi. Valto Salmi piti matkalla hyvää vauhtia, sai parisen sekuntia paremman loppuajan kun Wienissä voittaessaan. Etumatka Serafin Snamenskiin oli parhaimmillaan satakunta metriä, mutta loppua kohden ero kaventui. Kun Serafim pystyi ottamaan hurjan kierroksen mittaisen kirin, niin hän oli maalissa selvästi Salmea edellä. Georgi Snamenskiin matkavauhti tehoksi niin hyvin, että hän putosi palkinnoilta, kolmas juoksussa oli turkulainen Kosti Nurmi.

Mies mieheltä

Mitä olivat miehiään nämä HKT:läiset työläisolympiakisojen sankarit, jotka muuten olivat kaikki juoksijoita.
NIILO BOTHAS, joka oli syntynyt 2.3.1903 ja kuoli 28.1.1964 aloitti juoksu-uransa Helsingin Visassa ja oli TUL :n mestari 1500 metrin juoksussa jo 1927. Bothas oli luonnonlahjakkuus, joka kykeni kilpailemaan aikansa huippujen kanssa matkalla kuIn matkalla. Niinpä vuonna 1931, jolloin hän voitti TUL:n mestaruuden 1500 metrillä ja oli samalla matkalla Wienissä kakkonen. Bothas voitti myös Kaisaniemen maratonin, 25 kilometriä. Henkilökohtaisia TUL:n mestaruuksia helsinkiläinen putkimies saavuttu seitsemän ja oli lisäksi mukana monissa viestimestaruuksia hankkineissa joukkueissa. Bothaksen parhaat ajat olivat 1500 m: 4.03,2 (1928) , 3000 m: 8.40,9 (1928), 5000m: 15.04,1 (1928) ja 10 000m: 32.34,5 (1931).
TAUNO MUSTONEN, joka syntyi 13.8.1908 ja kaatui talvisodassa Uuraassa 2.3.1940, oli tyypillinen pitkien matkojen taivaltaja, jonka nopeus ei riittänyt oman aikansa parhaille 10 000 metrin miehillekään. Antverpenin kisojen 25 000 metrin juoksun voitto ajalla 1.26.11,4 jäi Mustosen parhaaksi saavutukseksi, mutta hänestä odotettiin todellista maailman huippua maratonjuoksijana. Lokakuun ensimmäisenä päivänä 1939 Mustonen juoksi viimeisen kilpailunsa ja taivalsi silloin vuoden 1940 olympiakisoissa juostavaksi tarkoitetun maratonreitin ajassa 2.36.51,0, joka tuolloin oli maailman parhaita tuloksia täydellä matkalla. Mustosen nimi liitetään kuuluisaan Dallape-orkesteriin. Hän oli musikaalinen ja soitti monia instrumentteja mutta oli orkesterissa varsinaisesti järjestäjän tehtävissä.
ONNI PIIPPONEN oli syntynyt 29.7.1905 ja kuoli 13.7.1982. Juoksu oli miehelle enemmän harrastus kuin muille olympiakisojen kävijöille. Piipponen juoksi kyllä paljon, mutta ei niinkään huippuaikojen perässä. Vuonna 1931 hän lähti mukaan Wienin olympiakarsintaan ja sijoittui siinä kolmanneksi. Wienissä tuli sitten kakkossija ajalla 1.35.49,6 (matka oli 27 400m). Piipponen oli aluksi ammatiltaan parturi ja teki sitten pitkän päivätyön vahtimestarina Yleisradiossa.
RAUNI SALMI syntyi Helsingissä 13.7.1910 ja kuoli 25.10.1977. Antverpenin kisat olivat Salmelle ensimmäiset suurkisat, juoksu-ura kesti vielä pitkään sotien jälkeenkin. Rauni oli viisi kertaa TUL:n mestari 800 ja 1500 metrillä, mutta liiton ennätykset hän juoksi pidemmillä matkoilla, 5000 ja 10 000 metrillä. Maasto-, viesti- ja joukkuemestaruuksia kertyi useita. Salmi, joka 1946 siirtyi edustamaan Helsingin Urheilijat 41: tä, ehti juoksija- rallaan kokea myös yhteistoiminnan ajan ja oli mukana Ruotsi – muu Pohjola ja Suomi – Ruotsi maaotteluissa vuonna 1947. Rauni Salmen, joka oli ammatiltaan kemigrafi, parhaat ajat olivat: 1500 m: 3.58,4 (1938), 3000 m: 8.33,8 (1948), 5000 m: 14.42,0 (1947) ja 10 000 m: 31.21,2 (1946).
TOIVO SALMI, joka oli syntynyt 8.2.1894 Iitissä ja kuoli 16.8.1978, oli ammatiltaan suutari ja hankki mainetta paitsi juoksuradalla, myös aikansa parhaiden juoksukenkien valmistajana. Salmi aloitti juoksu-uransa Helsingin Jyryssä, jonka edustajana hankki ensimmäisissä työläisolympialaisissa Frankfurt am Mainissa 1925 kolme kunniakirjaa. Salmen mielimatkat olivat 5 000 metristä ylöspäin, mutta viestijoukkueissa hän oli luotettava 1500 metrin juoksijanakin. Vuonna 1932 Toivo Salmi pistäytyi SUL:n puolella yrittäen päästä Los Angelesin kisajoukkueeseen, mutta ei epäonnistuttuaan jatkanut kilpailemista. Salmen paras ajallinen saavutus oli vuonna 1931 juostu lyhyen maratonin (40 200 m) aika 2.34.20,0.
VALTO SALMI syntyi Helsingissä 22.2.1903 ja kuoli 18.10.1974. Voittaessaan 5000 metriä Wienissä 1931, ei Salmella ollut vielä tilillään yhtään henkilökohtaista TUL:n mestaruutta. Vuosien 1930 ja -31 5000 metrin mestari oli kotkalainen Arvi Harju, joka Wienissä voitti kympin. Henkilökohtaisia mestaruuksia tuli sitten vuosina 1933-39 yhteensä yhdeksän sekä viesti- ja joukkuemestaruuksia kaksitoista. Juoksu-uransa jälkeen OTK:lla toimistomyyjänä työskennellyt Salmi toimi vielä pitkään valmentajana ja oli vuosikaudet Kaisaniemen maratonin keskeisiä järjestäjiä. Valto Salmen parhaat ajat: 1500 m: 4.05,1 (1930), 5000 m: 15.01,8 (1935) ja 10 000 m: 31.54,6 (1936).
ALPO SAVOLAINEN syntyi Helsingissä 9.9.1917 ja kuoli 25.2.1977. Savolainen oli hyvä pesäpalloilija, joka vuonna 1932 ja - 35 oli tuomassa tämän lajin mestaruuden HKT:lle. Juoksijana Savolainen tuli pinnalle1936, jolloin voitti sadalla metrillä ensimmäisen TUL:n mestaruutensa. Vuosina 1937 ja -38, Alpo Savolainen voitti mestaruudet molemmilla pikamatkoilla. Vuonna 1939 peltisepän ammattia harjoittanut Savolainen muutti liittoa ja hankki Kenttäurheilijoita ja Kiffeniä edustaen useita henkilökohtaisia ja viestimitaleita, mutta Suomen mestaruuksia hän ei voittanut. Vuonna 1939 Savolainen oli 100 metrin juoksun voittajia maaotteluissa Eestiä ja Ruotsia vastaan. Alpo Savolaisen parhaat ajat: 100 m: 10,6 ja 200 m 22,0.

Uuteen aikaan

Vuoden 1937 kisat jäivät ainakin toistaiseksi viimeisiksi työläisolympialaisten sarjassa ja HKT:n edustajat ryhtyivät kilpailemaan paikoista ”coubertiniläisten” olympiakisojen joukkueissa. Ensimmäinen seuran jäsen, joka nimettiin olympiajoukkueeseen oli Helge Nygren, joka kuului vuoden 1948 koripallojoukkueeseen. Rahapulan vuoksi koripalloilijat ja soutajat jätettiin lopulta rannalle. Vuonna 1952 oli omiin olympiaisoihin varaa laittaa lähes täysi joukkue ja HKT: n edustajana oli kuulantyöntäjä Toivo Telén. Telén, joka syntyi 10.4.1924, oli monipuolinen urheilija, jonka paras laji olisi saattanut olla kymmenottelu, mutta sitä ei Telén koskaan tosissaan yrittänyt. Heitot sujuivat hyvin ja Topi hallitsi myös sellaisen teknisesti vaativan lajin kuin aitajuoksun. Kuulantyöntäjänä tulivat kuitenkin parhaat menestykset. Vuonna 1950 Telén oli SM-kisoissa viides ja lunasti siten olympiakisapaikkansa työntäessään vuoden 1952 kisoissa kakkoseksi tuloksella 14.74. Mikään täysosumatyöntö tuo ei Telénille ollut, hän pukkasi aikaisemmin kesällä kauden kärkimerkinnäksi 15.30. Olympiakisojen kuulan karsintakilpailua haittasi kolea sateinen sää, kuten niitä kisoja yleensäkin. Ainoastaan varmat jenkit tekivät likimain normaaleja tuloksia. Karsintaraja oli 14.60 ja sen ylitti 13 miestä. Telén oli viidestoista työnnettyään 14.30, edellä oli ensimmäisenä karsiutuneen vuoden suomen mestari Aapo Perko, joka työnsi 14.50. Loppukilpailua hallitsivat USA:n miehet, jotka kaikki työnsivät yli 17 metriä. Toivo Telén oli mukana kahdessa maaottelussa ja sijoittui kummassakin kolmanneksi. Vuoden 1951 Ruotsi-ottelussa tulos oli 14.68 ja vuoden 1952 Ranska- ottelussa 14.51. Olympiakisojen jälkeen ei Telen enää juuri paljoa kilpaillut. Toivo Telen oli suurimman osan työvuosistaan ammatiltaan vahtimestari, viimeksi ylivahtimestarina Pohjolassa.

Uusi alue

Seuraavat olympiakävijät toteuttivat lajissaan Helge Nygrenin unelmaksi jääneen edustusmatkan. Tokion vuoden 1964 olympiakisoissa oli Suomen koripallomaajoukkueessa kahdentoista pelaajan joukossa peräti viisi ”kisisläistä” . Tässä legendaarisessa joukkueessa pelasivat Teijo Finneman, Pertti Laanti,, Kari ja Martti Liimo sekä Raimo Vartia. Alkulohkonsa viidenneksi päätynyt Suomi pelasi muiden lohkonsa viidensiksi ja kuudensiksi sijoittuneita joukkueita vastaan sijoista 9–12. Semifinaalikierroksella Suomi hävisi isäntämaa Japanille 54–45, minkä seurauksena finaalikierroksella vastaan asettui Meksiko. Suomi voitti ottelun 73–72 sijoittuen näin turnauksen 11:nneksi. Tokion kisojen jälkeen eivät Suomen koripalloilijat ole kertaakaan kisoihin selviytyneetkään.

Hyppääjien vuoro

Vuonna 1966 tuli seuraan edellisenä vuonna kolmiloikan Suomen mestaruuden voittanut Kaj Helmisen aisapariksi kimmoisa nuorukainen Äänekoskelta. Esa Kullervo Rinne oli äänekoskelaisena ollut kahtena vuotena SM-kisojen kuuden parhaan loikkaajan joukossa ja pysyi tuossa arvokastissa yhdentoista vuoden ajan, vuosi 1967 pois lukien. Silloin Esa sairasteli, eikä päässyt mukaan kisoihin. Elokuun 13. päivänä 1972 Esa loikki Joensuun kivikovalla kumiasfaltilla tuloksen 16.45, jolloin hankki Pentti Kuukasjärven jälkeen SM- hopeaa. Viikkoa myöhemmin Rinne varmisti olympiakisalippunsa voittamalla maaottelussa Ruotsia vastaan lajinsa ennätyksellään 16.58. Kuukasjärvi pääsi vain vaivoin 16 metriä ja putosi Munchenin koneesta. Munchenin kolmiloikan karsintakilpailu käytiin syyskuun alun kovassa helteessä, mutta sää ei Esaa haitannut. Enemmän oli huolta kipeytyneestä jalasta, joka ei sietänyt täysipainoista harjoittelua. Karsintaraja oli 16.20 ja se jäi suomalaiselta ylittämättä. Toinen hyppy, se paras, kantoi 15.98 ja karsintarajan ylittäneitä oli tarpeeksi, joten Rinteen olympiakisa päättyi siihen. Samantien päättyi toistaiseksi ”kisisläinen” olympiaurheilu. Munchenin hyppypaikka oli kovin pehmeä ja siinä sattui varsin paljon epäonnistumisia. Finaalissa kyllä loikittiin komeasti, kun 17.22 tuloksella sai vain pronssia, muisteli Esa. ”Minun paras kauteni oli 1973, jolloin suomalaiset menestyivät komeasti Euroopan cupissa. Olin cupin välierässä Celjessä lajissani toinen ja finaalissa Edinburgissa kolmas, mutta hävisin vain olympiavoittajalle Viktor Sanejeville ja Euroopan mestari Jörg Drehmelille. Voitin lajini myös Ruotsi-maaottelussa”. Kahdeksan vuotta HKT:n väreissä kilpailtuaan Esa Rinne vaihtoi seuraa, mutta HKV:ssä hän kilpaili vain yhden kauden 1974. HKT:ssä ollessaan Esa oli SM-kisoissa kaksi kertaa hopealla, kolme kertaa pronssilla sekä kaksi kertaa viides. SM-kultaa tuli vain hallikisoista. ”Vuonna 1975 petti vasemman jalan akillesjänne ja kun hyppyvuosia oli takana jo kovin paljon, en enää halunnut riskeerata vammaisena hyppäämällä”. Loppuelämä on tervein jaloin paljon mukavampaa, sanoi Esa kesällä vuonna 1989. Tulevat vuodet saavat näyttää, koska ja missä lajissa seuraava kisatoveri lähtee maata olympiakisoissa edustamaan. Perinteitä on ja ne velvoittavat.

Artikkeli on alunperin julkaistu Kallio-lehdessä vuonna 2019