Yleistä

Yleisurheilun ja koripallon ja suurseura, jonka edustajilla yli 100 maaotteluedustusta

Urheiluseurat tunnetaan yleensä saavutuksistaan ja niistä jäsenistään, jotka ovat saavuttaneet suorituksillaan ennätyksiä ja mestaruuksia sekä niille julkisuutta ja kunniaa. Helsingin Kisatoverit, Kisis lempinimeltään, on nykypolvelle parhaiten tuttu saavutuksistaan koripallossa ja moninkertaisista maajoukkuemiehistään. Suomen koripallohistoriassa se onkin seuroista eräs maineikkaimmista, moninkertainen mestari niin miesten, naisten kuin nuortensarjoissa.

Jos nyt valittaisiin Suomen kaikkien aikojen paras joukkue, siitä ei voi jättää pois HKT:n suuruudenajan parhaita pelaajia. Nykyisin vähemmän tunnettuja sen sijaan ovat seuran saavutukset yleisurheilussa, jossa seura 1930-luvun alusta lähtien oli eräs Työväen Urheiluliiton kärkiseuroista ja yksi koko maan johtavista seuroista, etenkin juoksumatkoilla. Kisis on menneinä vuosina menestynyt myös suunnistuksessa, pesäpallossa ja naisvoimistelussa. Kisiksen saavutukset koripallossa ovat vielä tämän lehden lukijoiden muistissa, mutta seuran muitten menestyslajien saavutukset sen sijaan alkavat jo olla unohdettua menneisyyttä. Siksi on syytä palauttaa mieliin piirteitä myös näistä muista, lähinnä yleisurheilusta, jossa HKT on olennainen osa Suomen ja TUL:n rata- ja kenttäurheilun historiassa. Lyhyt katsaus myös muuhunkin toimintaan on paikallaan.

Kisatoverien perustaminen sai alkunsa poliittisista erimielisyyksistä HKT perustettiin vuonna 1929 osin Helsingin Jyryn yleisurheilijoista, jotka erosivat Jyrystä vieroksuessaan seuraa hallinneitten kommunistien ja sen toimintaan tuomaa poliittisen ideologian ja urheilun kytkemistä toisiinsa. Yhdeksäntoista miestä kokoontui keväällä vuonna 1929 Elannon kahvilaan Siltasaarella perustamaan itselleen omaa seuraa, jossa poliittiset mielipiteet pidettäisiin erossa urheiluharrastuksesta. Nimeksi annettiin Helsingin Kisatoverit ry. Perustavista jäsenistä on yhä elossa, pian 94 vuotta täyttävä Birger Majuri, joka vieläkin – tosin harvakseltaan – käy seuran veteraanien tilaisuuksissa.

Jäsenet uuteen seuraan tulivat yleensä Pitkänsillan pohjoispuolelta ja enimmillään he olivat Kalliosta ja Vallilasta, mutta myös kaupungin pohjoisosista, Tapanilasta ja Pukinmäestä. Voimakkaasti alkanut nuorisotoiminta keräsi piiriinsä poikia ja tyttöjä Kallion, Eläintarhan ja Vallilan koulujen vaikutusalueilta. Nuorten tullessa oppikoulu-ikään, oli etenkin Kallion yhteiskoulun ja Norssin joukkueissa monia Kisiksen urheilijoita. Jo ensimmäisinä vuosina sisäisten kilpailujen nuorten sarjoihin osallistui jopa 60-70 poikaa. Tyttöjen voimisteluharjoituksissa oli mukana kymmeniä innokkaita harrastajia ja seuran tukikohdaksi muodostui Vallilan työväentalo, jossa seuran käytössä oli oma voimistelusali. Paikasta tulikin seuran toiminnan keskipiste moniksi vuosiksi. Kesäisin seuran jäsenet kokoontuivat Eläintarhassa, jossa pukuhuone numero neljä, oli Kisisläisten omassa käytössä.

Yleisurheilussa lukuisia olympia-maaottelu ja ennätysmiehiä

Kisiksellä oli 1930-luvun alusta lähtien oma juoksutalli, jossa harjoitteli maan parhaita juoksijoita. Kuten mm. Niilo Bottas, Rauni ja Valto Salmi, jotka voittivat lukuisia TUL:n mestaruuksia sekä myös useita kultamitaleita Työväen olympialaisissa. Valto ja Rauni Salmi olivat myöhemmin Suomen eturivin keskimatkojen juoksijoita, edustaen Suomea maaotteluissakin. He kaikki olivat myös moninkertaisia ennätysmiehiä. Aarne Majuri oli lahjakas maratoonari, jonka ura keskeytyi kaatumiseen jatkosodan viimeisinä päivinä Viipurinlahden katkerissa taisteluissa. Tauno Mustonen, joka oli eräs Suomen parhaista maratoonareista ja voitti matkansa mm. Antwerpenin työläisolympialaisissa 1937 ja häneltä odotettiin paljon vuoden 1940 olympialaisista.

Seuran urheilijoihin kuului myös laadukkaita puolimailereita ja 1930-luvun keskivaiheilla myös maan laajin edustuskelpoinen 800-1500 metrin juoksijakaarti, joka etenkin viestimatkoilla saavutti useita mestaruuksia. Sodan jälkeen pitempien matkojen juoksijoiden joukko harveni, tulosten pysyessä kuitenkin korkeana. Rauni Salmi jatkoi menestyksekästä uraansa ja myös pikajuoksijoitten laatu ja määrä pysyivät korkeana. Tuolloin myös kenttälajeissa seuraa edusti joukko maan parhaimmistoa.

Onko Alpo Savolainen Suomen kaikkien aikojen nopein juoksija?

HKT:ssa on alusta lähtien ollut hyviä pikajuoksijoita. Varsinainen helmi kehittyi Alpo Savolaisesta, josta hyvin perustein voidaan vieläkin pitää yhtenä Suomen kaikkien aikojen parhaista 100 metrin
juoksijoista, ehkä parhaana. Hänen ennätyksensä oli 10,6, aikana, jolloin maailmanennätys oli 10,3. Mitä se merkitsisikään nyt, kun ME-aika on 9,80, olisiko 10,1 oikea arvio? Hänen aikaansa sivusi vasta Voitto Hellsten vuonna 1955. Alpo ei yleensä hävinnyt ja voitti useita Euroopan parhaista juoksijoista, kuten mm. Ruotsin Lennart Strandbergin, jota pidettiin siihen aikaan yhtenä maailman nopeimmista. Alpo voitti TUL:n mestaruuden 100- ja 200 metrillä kolmena vuonna peräkkäin ja 100 metrin juoksun Antwerpenin työläisolympialaissa vuonna 1937.

Alpon Veli, Aarre Savolainen oli myös hyvä ja lupaava sprintteri, jonka taival päättyi sotatantereella, samoin kuin Leo Lahtisen, joka oli ehkä koko juoksijajoukon lupaavin juoksija. Sodan jälkeen Voitto Jalava oli varma maaotteluedustaja ja maan rankinglistoilla sijoilla 1-3. Hänen lisäkseen HKT:lla oli koko joukko maan nopeimpiin kuuluvia sprinttereitä ja joukkueet saavuttivat pikaviesteissä useita mestaruuksia. 1940-luvun lopun juniorijoukkueissa juoksi mm. Stadin Slangin ensimmäinen puheenjohtaja Voitto Sulander ja hänen ohellaan monia Stadin Slangin nykyisiä jäseniä mm. perustajajäsen ja keihäänheitossa kunnostautunut Sulo Santanen, joka oli maajoukkuemies myös jääpallossa. Sota-aikana 4x100 metrin viestin TUL:n mestaruuden voittaneessa joukkueessa oli mukana, paremmin kuulantyöntäjänä tunnettu, urheiluprofessori Helge Nygren.

Vaikka Kisiksellä on aina ollutkin vankka juoksijakaarti, on seurassa ollut toki myös kenttälajien kärkinimiä. Kapellimestari Paavo Berglundin Hjalmar-isä oli vanhoihin päiviinsä saakka luotettava seiväshyppääjä ja oli parhaimmillaan eräs TUL:n kärkinimistä. Seiväshyppääjien eliittiin kuului myös 1930-luvulla Forssan entinen kaupunginjohtaja Torsti Kulmala, joka silloin tällöin muistaa seuralehteä tervehdyksellään USA:sta, missä hän nykyisin asuu. Olympia-ja maaotteluedustajia ovat olleet mm. kuulantyöntäjä Toivo Telen, pituushyppääjä Jorma Valkama, korkeushyppääjät Nils Nicklen, joka oli Suomen neljäs kahden metrin ylittäjä, sekä Eino Simelius, kolmiloikkaajat Kai Helminen sekä Esa Rinne, jotka parhailla tuloksillaan olisivat vieläkin maan parhaimpien joukossa. Lisäksi 10-ottelija Eino Riihelä, keihäänheittäjä Eino Leppänen, moukarimies Ilmari Miettinen sekä useat muut. Monen 1940-luvun lupaavan urheilijan ura päättyi sotiin, joissa kaatui ja haavoittui useita seuran urheilijoita ja joissa monet muuten menettivät parhaat vuotensa. Sotaan jäi mm. moukarinheittäjä Tuomo Virtanen, joka vuonna 1939, 20-vuotiaana ehti ylittää 50 metriä, joka tuohon aikaan oli harvinaista ja merkitsi pääsyä maailman parhaitten joukkoon.

Muut lajit

Kohta perustamisensa jälkeen Kisis otti ohjelmaansa myös pesäpallon. Joukkueeseen kuuluivat mm. Savolaisten pikajuoksijaveljekset, myöhemmin moukarimiehinä maan parhaimmistoon kuulunut Veijo Selin ja Janne Vuorinen, joka myöhemmin pelasi mm. itä-länsi otteluita. TUL:n mestaruus voitettiin kahdesti, ensin 1932 ja sitten 1935. Pesäpallotoiminnan päätyttyä HKT:ssä, saivat sen pelaajista moni Helsingin erikoisseuroista lukuisan määrän ensimmäisen luokan pelaajia joukkueihinsa.

Suunnistus kilpailumuotona alkoi yleistyä vuonna 1945 ja alusta lähtien HKT:n jäsenet menestyivät hyvin. Vuosikymmenten 1940-50 vaihteen tienoilla Kisis saavutti viestimestaruuksia ja muita mitalisijoja, sekä Suomen - että TUL:n mestaruuskilpailuissa. Aikaisemmin maan 800-1500 metrin juoksijoitten eturiviin kuulunut Olavi Mäenpää oli yksi maan parhaimmista suunnistajista monien vuosien ajan. Hän voitti TUL:n mestaruuden kolmena vuotena peräkkäin.

Naisten toiminnan painopiste oli voimistelussa, jossa seura on menestynyt hyvin. Jo Wienin työläisolympialaisissa vuonna 1932 oli TUL:n edustusjoukkueessa kaksi seuran voimistelijaa. 1940-50 luvuilla joukkue kuului maan eliittiin. Eräät seuran naisjäsenet olivat silloin myös mukana maan ja TUL:n edustusjoukkueissa. Etenkin parin ensimmäisen vuosikymmenen aikana ei seuran talous olisi pysynyt pystyssä ilman naisten tehokasta toimintaa. Naisten järjestämät iltamat ja muut tilaisuudet toivat seuran kassaan ne varat, joilla toimintaa voitiin pyörittää. Eräs kantavista voimista 1950-luvulla oli Anja Salmela, joka mentyään USA:han opiskelemaan jäi sinne. Pari vuotta sitten täällä käydessään Anja (nykyinen Miller) lahjoitti seuralle huomattavan summan rahaa naisvoimisteluharrastuksen henkiin herättämiseksi.

Koripallo – 19 Suomen mestaruutta viidessätoista vuodessa Parhaiten Kisis tunnetaan nykyisin koripalloseurana. Sen ura onkin menestyksiä täynnä. HKT:n 1960-luvun alkupuolella viisi kertaa peräkkäin Suomen mestaruuden voittanut joukkue oli kansainvälisesti ottaen todennäköisesti Suomen kaikkien aikojen paras seurayhdistelmä, joka parhaana vuotenaan kuului Euroopan kahdeksan parhaan joukkoon. Niihin joukkueisiin kuuluneista 21 pelaajasta 17 oli Kisiksen omia kasvatteja. HKT:n nuorisotyö olikin voimakasta ja sieltä lähteneitä pelaajia oli eräin ajoin lähes kaikissa pääkaupungin seuroissa. Vuosina 1948-1974 HKT voitti yhteensä 13 Suomen mestaruutta nuorten sarjoissa. Joukkueissa pelasivat useita poikia, jotka myöhemmin on julkisuudessa opittu tuntemaan elämän muilla alueilla. Naiset voittivat Suomen mestaruuden vuonna 1967, mutta pelasivat sarjoissa jo sota-ajan loppupuolelta lähtien. Yhteensä siis 19 Suomen mestaruutta aikavälillä 1961-1974.

Suomen ennätys on myös se, että 15 näistä joukkueista valmensi mestareiksi Yleisradion tv-urheilutoimittaja ja koripallon kaikki salat tunteva Pentti Salmi. Suomen menestykseimmässä ja Suomea Tokion olympialaisissa edustaneessa maajoukkueessa oli viisi HKT:n pelaajaa. Tuon ajan pelaajista Suomen koripalloilun suuriin nimiin kuuluivat Martti ja Kari Liimo, Raimo Vartia, Pertti Laanti, Teijo Finneman ja Kalevi Sarkalahti, jotka saivat mainetta myös USA;n yliopiston koripallokentillä, He olivat eräitä ensimmäisistä, jotka sinne koripalloansioillaan pääsivät. Kaikkiaan viidelletoista HKT:n pelaajalle kertyi yhteensä 1059 maaotteluedustusta, joissa he tekivät yhteensä 8630 pistettä. Eniten maaotteluita oli Kari Liimolla, joka 160 maaottelussa teki pisteitä 2446, eli keskimäärin 15,3 pistettä per ottelu. Kaikkien hyvien ja pitkien miesten joukossa HKT:n koripallon kultakauden sielu oli kuitenkin 183-senttinen Raimo Vartia, jonka pelinjohtoon pitkienkin miesten menestys paljolti perustui. Hän oli kansainvälisen luokan ”play-maker”, joka ei kaihtanut henkilökohtaisiakaan ratkaisuja silloin, kun voitto alkoi olla uhattuna. Nopea ja tekninen Raikka pelasi ensimmäisen mestaruussarjaottelunsa 16-vuotiaana 1953 ja ensimmäisen maaottelunsa vuotta myöhemmin. Sellaista takamiesparia kuin Raimo Vartia ja Torpan poikien Jorma Pilkevaara saadaan vieläkin odottaa.

Nykyhetki ja tulevaisuus

Kaikissa seuroissa on toimitsijatehtävissä henkilöitä, jotka vastaavat siitä, että toiminnan edellytykset ovat olemassa. Helsingin Kisatovereissa paras muitten joukossa tässä suhteessa oli Kalervo Löfberg. Hän oli mukana jo seuraa perustettaessa, toimi seuran eri tehtävissä yli 60 vuotta, joista puheenjohtajan yli 40 vuotta. Pienen välivaiheen jälkeen on HKT:n toiminta nyt puheenjohtajansa Erkki Forsbergin johdolla uudessa nousussa ja tulosta alkaa taas näkyä. Koripallossa Kisiksen nimeä pitävät yllä seniori-joukkueet, joissa pelaa iso joukko menneitten vuosikymmenten suuruuksia ja ovat voittaneet lukuisa mestaruuksia. Mutta myös entisen mestaruussarjapelaajan Kimmo Lievosen ja muutaman muun valmentajan juniorit ovat menestyneet hyvin. Yleisurheilussa nuoria urheilijalupauksia on paljon ja eräät lahjakkaimmista ovat päässet sarjoissaan jo SM-mitaleille. Tulevaisuuteen voidaan katsoa luottavaisesti, vaikka tiedetäänkin, että nykyisen kovan kilpailun aikana entisen kaltaista menestystä on vaikea saavuttaa.

Artikkeli on julkaistu alunperin Tsilari-lehdessä 1/2003