Koripallo

17.12.2007

Suomen koripallotilastoinnin ”Grand Old Man” ja Koripallokirjan isä Pentti Salmi sai maanantaina huomionosoituksen Opetusministeriöltä. Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin jakoi Salmelle Pro Urheilu –mitalin, joka myönnetään suomalaisessa urheilussa keskeisesti vaikuttaneelle henkilölle.
 

 

Espoolainen Pentti Salmi on toimittanut koripallon vuosikirjaa Koripallokirjaa vuodesta 1971 lähtien. Syksyllä ilmestynyt kirja oli järjestyksessään siis jo 38:s.  

Salmen toimittajaura alkoi 60 vuotta sitten vuonna 1947 TUL-lehdestä. Koko kansalle hän tuli tutuksi televisioruudusta, sillä Pentti Salmi toimi Yleisradion TV1:n toimittajana vuosina 1972-1991.

Salmi oli toimittajana mm. mukana kaikkiaan 16 olympialaisissa vuosina 1952-1988. Koripallon saralla Salmi raportoi Suomeen kahdeksista olympiakisoista, neljistä MM-kisat sekä peräti 18 EM-kilpailuista.

Lisäksi Salmella on koripallovalmentajana yhteensä viisi SM-kultaa vuosilta 1961-65 Helsingin Kisa-Tovereista. Hänen johdollaan ja mm. Kari Liimon tähdittämänä HKT menestyi myös Euroopan kentillä. HKT selviytyi vuonna 1964 maanosamme silloisessa ykköskilpailussa, Euroopan cupissa, aina kahdeksan parhaan joukkoon, joka on suomalaisen seurajoukkueen kaikkien aikojen paras saavutus.

Pentti Salmi on myös Suomen ensimmäinen kansainvälinen erotuomari toimittuaan vuoden 1951 EM-kisoissa Pariisissa oikeudenjakana. 

Salmi on saanut mittavasta urastaan aiemminkin tunnustusta eri tahoilta. Olympiakomitea myönsi Salmelle äskettäin ansiomitalin ja Urheilumuseosäätiö antoi vuonna 2004 tunnustusta Salmen pitkäaikaiselle ja korvaamattomalle työlle koripallon lajitiedon tallentamiseksi, välittämiseksi ja levittämiseksi. Koripalloliitto myönsi Salmelle vapaaehtoistyöstä jaettavan Heikki Tuomala –palkinnon jo vuonna 1991, jonka lisäksi hänet on kutsuttu liiton kunniajäseneksi vuonna 1995.

Kuudennetta kertaa jaetut Pro Urheilu –mitalin saivat Pentti Salmen lisäksi valmentaja Matti Pulli, voimistelutuomari Tuomo Jalantie, lentopalloilija Tuula Palonen ja Kisakallion rehtori Seija Toivonen.

Myös urheilijoita muistettiin maanantaina, kun yhdeksän urheilijaa sai Opetusministeriön tämänvuotisen, suuruudeltaan 20 000 euron arvoisen, Pro Urheilu -tunnustuspalkinnon. Kyseisen palkinnon pokkasivat hiihtäjä Kerttu Pesonen, mäkihyppääjä Niilo Halonen, hiihtäjä Matti Pitkänen, hiihtäjä Pertti Teurajärvi, hiihtäjä Juha Mieto, hiihtäjä Arto Koivisto, paralympiaurheilija Liisa Mäkelä, keihäänheittäjä Hannu Siitonen ja seiväshyppääjä Antti Kalliomäki. Pro Urheilu -tunnustuspalkintoja on myönnetty vuodesta 2000 alkaen.

(4.4.2005)  
   
 

Helsingin Kisa-Toverit (HKT) muisti sunnuntaina 3.4.2005 seuran – ja suomalaisen koripallon – historian tähtipelureita. HKT jäädytti olympiaedustajien Kari ja Martti Liimon, Pertti Laannin sekä Teijo Finnemanin paidat, jotka nostettiin Helsingin Urheilutalolla seuran mestaruusviirien viereen.

 

Juhlaseremonioiden lisäksi Urheilutalolla nähtiin tositoimissa HKT:n joukkueista 15-, 16-, 45- ja 60-vuotiaat. ”Juhlakaluista” paikalla olivat Kari Liimo, Laanti ja Finneman sekä Raimo Vartia, jonka paita jäädytettiin jo viime vuonna HKT:n 75-vuotisjuhlassa. Edesmennyttä Martti Liimoa edusti tilaisuudessa edusti Ulla-vaimo.  

HKT:n sunnuntaina muistamat pelurit sekä Vartia muodostivat viisikon, joka hallitsi suvereenisti kotimaisia koripalloparketteja 1960-luvulla. Koripallon monitoimimies Pentti Salmen valmentamana HKT voitti viisi peräkkäistä Suomen mestaruutta vuosina 1961-65 ja menestyi myös kansainvälisesti. Parhaimpana osoituksena tästä on HKT:n selviytyminen kahdeksan parhaan joukkoon maanosamme silloisessa ykköskilpailussa 1964. 

Vähintään yhtä komeaa oli HKT-viisikon menestys maajoukkuepaidassa. Heidän johdollaan Suomi selviytyi ainoan kerran historiansa aikana pelaamalla olympiakisoihin, Tokioon vuonna 1964. Suomen toinen olympiaedustus, vuonna 1952, tuli kisaisännyyden myötä.  

Tokion olympiakisoissa Liimon veljekset olivat Suomen parhaat pistemiehet. Karin pistekeskiarvo oli 14,7 ja Martin 13,7. 

Yhteensä Liimot, Laanti, Finneman ja Vartia pelasivat miesten maaotteluita 616. Mukaan mahtui Tokion olympiakisojen lisäksi mm. EM-kisat vuosina 1961, 1963, 1965 ja 1967.  

Mittavimmat urat Suomen ulkopuolella tekivät itselleen Kari Liimo ja Finneman. Liimo pelasi Yhdysvalloissa yliopistokoripalloa Brigham Youngissa tullen varatuksi ensimmäisenä suomalaisena ammattilaisliiga NBA:han (Los Angeles Lakers vuonna 1969). Finneman puolestaan edusti Dowling Collegea ja sittemmin Ruotsissa Helsingborgia ja Itävallassa Klosterneuburgia maiden mestaruussarjoissa.

Seuraavassa HKT:n jäädyttämien pelipaitojen omistajat pähkinänkuoressa.  

# 6 Martti Liimo 

  • Syntynyt 20.9.1941, kuollut 1.12.1995.
  • Kasvattajaseura HKT, laitahyökkääjä, pituus 193 cm.
  • Kotimaiset sarjat: Viisi miesten Suomen mestaruutta (1961, -62, -63, -64, -65). 15 kautta SM-sarjassa ja 283 ottelua, joissa 3827 pistettä/ottelukohtainen pistekeskiarvo 13,5.Yksi Suomen cupin voitto (1970). Yksi A-poikien Suomen mestaruus (1960).
  • Arvokisaedustukset ja muut meriitit: Tokion olympiakisat (1964). Neljästi EM-kisat (1961, -63, -65 ja -67), joissa 34 ottelua ja 215 pistettä. Kaksi Pohjoismaiden mestaruutta (1962 ja -64).Valittiin ensimmäisenä suomalaispelaajana Euroopan joukkueeseen (1965).
  • Maaottelut: 124 miesten maaottelua, joissa 985 pistettä/ottelukohtainen pistekeskiarvo 7,9. Yhden maaottelun piste-ennätys 33, Etelä-Koreaa vastaan (1964). Kaksi A-poikien maaottelua.

# 7 Kari Liimo

  • Syntynyt 6.3.1944.
  • Kasvattajaseura HKT, laitahyökkääjä/sentteri, pituus 200 cm.
  • Kotimaiset sarjat: Seitsemän Suomen mestaruutta (1961, -62, -63, -64, -65, -74, -76), joista viisi ensimmäistä HKT:ssä. 15 kautta SM-sarjassa ja 239 ottelua, joissa 4637 pistettä/ottelukohtainen pistekeskiarvo 19,4.Kaksi Suomen cupin voittoa (1973 ja -74).
  • Kaksi A-poikien Suomen mestaruutta (1960 ja -62).
  • Arvokisaedustukset ja muut meriitit: Tokion olympiakisat (1964). Neljästi EM-kisat (1961, -63, -65 ja -67), joissa 34 ottelua ja 379 pistettä. Kolme Pohjoismaiden mestaruutta (1962, -64 ja -70). Varattiin ensimmäisenä suomalaisena amerikkalaiseen ammattilaissarjaan NBA:han (Los Angeles Lakers 1969). Pelasi neljä kautta yliopistokoripalloilua USA:ssa (Brigham Young University).Valittu kuusi kertaa urheilutoimittajien vuotuisessa äänestyksessä Suomen parhaaksi koripalloilijaksi.
  • Maaottelut: 160 miesten maaottelua, joissa 2446 pistettä/ottelukohtainen pistekeskiarvo 15,3. Yhden maaottelun piste-ennätys 35, Bulgariaa vastaan (1964). Kuusi A-poikien maaottelua.

# 10 Teijo Finneman 

  • Syntynyt 9.9.1944.
  • Kasvattajaseura HKT, takamies, pituus 183 cm.
  • Kotimaiset sarjat: Viisi miesten Suomen mestaruutta (1961, -62, -63, -64, -65). 10 kautta SM-sarjassa ja 174 ottelua, joissa 1524 pistettä/ottelukohtainen pistekeskiarvo 8,7. Yksi A-poikien Suomen mestaruus (1962).
  • Arvokisaedustukset ja muut meriitit: Tokion olympiakisat (1964). Kahdet EM-kisat (1965 ja -67), joissa 18 ottelua ja 53 pistettä. Kolme Pohjoismaiden mestaruutta (1964, -66 ja -70). Pelannut USA:ssa yliopistokoripalloilua (Dowling College) sekä Ruotsin (Helsingborg) ja Itävallan (Klosterneuburg) mestaruussarjoissa.
  • Maaottelut: 115 miesten maaottelua, joissa 538 pistettä/ottelukohtainen pistekeskiarvo 4,6. Yhden maaottelun piste-ennätys 21, Tshekkoslovakiaa vastaan (1968). Kaksi A-poikien maaottelua. 

# 13 Pertti Laanti 

  • Syntynyt 24.4.1939.
  • Kasvattajaseura TuNMKY, laitahyökkääjä, pituus 195 cm.
  • Kotimaiset sarjat: Kaksi miesten Suomen mestaruutta (1964 ja -65). 13 kautta SM-sarjassa ja 220 ottelua, joissa 2819 pistettä/ottelukohtainen pistekeskiarvo 12,8. Suomen cupin voitto (1970).
  • Arvokisaedustukset ja muut meriitit: Tokion olympiakisat (1964). Neljät EM-kisat (1961, -63, -65 ja -67), joissa 34 ottelua ja 157 pistettä. Kolme Pohjoismaiden mestaruutta (1962, -64 ja -66). Valittu Turun parhaaksi palloilijaksi (1962).
  • Maaottelut: 132 miesten maaottelua, joissa 875 pistettä/ottelukohtainen pistekeskiarvo 6,6. Yhden maaottelun piste-ennätys 25, Viroa vastaan (1968).